Itse sijoittuminen ei ollutkaan niin tärkeää kuin se että nähtiin Hepun sisaruksia esim. Lyyti-siskoa ja muitakin ihania koiria ja ihmisiä. Erityis kiitos Akille joka esitti Hepun kehässä kun rupesi jo näyttämään siltä että mun olisi itse pitänyt mennä Heppua esittämään.

Saatiin muutama kuvakin upeasta Starasta joka on Hepun emä.

Leikit sitten jatkuikin ratkiriemukkaana lähimetsässä ja eikä aikaakaan kun molemmat koirat hävisivät salamyhkäisesti läheiseen pusikkoon. Siellä oli jotain niin mielenkiintoista että poishan sieltä ei malttanut millään tulla. kunnes viimein saatiin Jennin kanssa koiruudet houkuteltua pois niin lemu oli melkoinen haisi itse pa*ka. Sillä seurauksella että sohvalle oli kielletty tulemasta sinä iltana. Tiedä häntä kenen jätöksiä kävivät maistelemassa en viitsinyt tarkistaa, mutta hajuhaitta oli kauhea.

Kurssi on tarkoitettu siis alle 1 vuotiaille koiranpennuille. Ryhmässä oli noin 7 koirakkoa. Oli oikein hauskoja erirotujen edustajia. Osa koirista ihmetteli touhua siinä määrin, että suurin huomio kiinnittyi kaikkeen muuhun kun itse asiaan. Heppu saapui paikalle touhua puhkuen ja oli kovasti ihmeissään kun ei päässytkään painimaan uusien tuttavuuksien kanssa vaan piti ruveta aivojumppaan.

Ensimmäiset harjoitukset olivat ihan katsekontaktin luomista, istumisharjoituksia ja maahan menoa. Meillä tuo maahan käsky ei ole kotiolissa vielä ollut menestys, mutta nyt vihdoin sain Hepun namin ansioista maahan. Olin siitä niin innoissani että sitähän piti treenata vielä kotonakin. Lopuksi harjoittelimme hihnassa kulmista vetämättä. JEP JEP! Sitähän sitten saadaankin harjoitella. Heppu sinkoili sinne tänne, teki antilooppi hyppyjä tai yritti istua kun kun piti kävellä. Sillä saralla saatiinkin sitten kotiläksyä eli ensi viikon oppituntia odotellessa.

Kaikki jotka tuntevat vähänkin paremmin staffi-rotua tietävät varsin hyvin etteivät nämä ole mitään sadekelin koiria. Meilläkin on se huomattu. Ulos lähtiessä kirmataan kyllä ovelle häntä villisti heiluen, mutta huomatessaan ulkona satavan Heppu yrittää luikkia nopeasti takaisin sohvalle mikäli emme ole riittävän nopeita kaulapannan kanssa.

No siiihen asti kävely sujuu suht reippaasti kun on saatu tarpeet tehtyä. Mutta siihen se sitten stoppaa. Kaikki neljä tassua pönäkästi maata vasten. Lievässä takakenossa ja loukkaantuneena tuijottaa meitä hievahtamatta. Valmiina ryntäämään äkkiä takaisin kohti kotia.

Vastusteluista huolimatta minä kuitenkin päätän että kun olen saanut itseni sadevaatteissa pihalle niin tässähän nyt sitten hetki tallataan. Koko lenkin ajan Heppu mulkoilee mua hieman loukkaantuneena siitä että kehtasin raahata hänet vesisateeseen. Vielä usko elää vahvasti siitä että joku päivä koiramme ulkoilisi säästä välittämättä.

Elokuun loppuun mennessä pitäisi olla kaikki kunnossa kun noustaan pentukehään. Nyt jo jännittää koiruuden puolesta, kun keskittyminen on nanosekunnin luokkaa.

 Heppu näytti pieneltä rimppakintulta Pontukseen verrattuna. Välillä juostiin pallon perässä ja välillä painittiin niin että Heppu roikkui Pontuksen poskissa kiinni. Olisi luullut että Pontukselta menee kuppi nurin kun Heppu niin sinnikkäästi roikkui milloin missäkin kiinni. Yhteinen leikki löytyi kuitenkin oikein vaivatta.

Viime viikolla oli Hepun ensimmäinen ukkonen. Kotona ollessa jyrähtelyt ei niinkään haitanneet mutta ulkona iski paniikki. Korvat luimussa, silmät pullistuneena päästä ja häntä koipien välissä Heppu tuijotti mua epäluuloisesti. Varmana siitä että olin jollain ihmeellä saanut metelin aikaiseksi. Jyrähtelyiden jälkeen ei lenkistä tullut mitään. Oli vain mahdottoman kiire takaisin kotiin turvaan. Hyvä että maailman menoon ja meininkiin tottuu.

Vanhempi koirista on Minni. Minni on tullut Ruotsista. Ja kuten ruotsalaistytöt yleensä niin Minnikin on pitkäsäärinen blondi (mustilla merkeillä). Minni muistuttaa lähinnä antilooppia hämmästyttävien loikkiensa ja hyppyjensä ansioista. Minnin suuri pahe on liikkuvan "riistan" jahtaaminen. Espoon härskit cityrusakot saavat kyytiä jos Minni vain pääsee vapaalle. 

Minnin seurana asustaa Itavaltalaiskomistus Felix. Felix on 1-vuotias uros, joka tykkää painia Hepun kanssa. Felix ei ole niinkään kiinnostunut pyydystämään/jahtamaan omaa ruokaansa vaan ennemminkin luottaa siihen että ihmiset huolehtivat ruokakippojen täydentämisestä. Felixillä on myös vaativa tehtävä jatkaa sukuaan joskun myös täällä Suomessa.

Minni ja Felix asuu omakotitalossa jossa on nasta nurmipiha. Nurmikkoa onkin hartaasti kasvatettu ja hoidettu. Heppu on toisinaan sitä mieltä että pihaa komistaisi paljaaksi kalutut maa-alueet. Aina tilaisuuden tullen Heppu löytyykin puutarhapöydän alta silppuamasta nurmikkoa, tosinaan myös vesisuihkusta piittaamatta. Jo koska piha on kaikinpuolin turvallinen käy Heppu aika säännöllisesti juoksemassa siellä kavereiden kanssa. Lähinnä kaverit juoksee ja Heppu yrittää pysytellä perässä. Hepun mielestä juokseminen ei ole läheskään niin kivaa kuin kavereiden kanssa painiminen tai esim. kaverin poskessa roikkuminen. Aloitimme Hepun kyläilyt Minnin ja Felixin luona Hepun ollessa vasta ihan pieni. Sillä seurauksella että kävelyt tyssäsivät järjestään heidän talonsa kulmille. Hepun maailma loppui siihen. Turhaan kiskoin häntä jatkamaan kävelyä eteenpäin kun Heppu oli sitä mieltä että turha vaivautua kaikki kiinnostava löytyy Minnin ja Felixin luota.

Minni kun on vanhin sekä tietysti myös narttu niin Minni pitää pojat ojennuksessa. Varsinkin Heppu on maan ja hampaiden välissä aina tarvittaessa. Hepun terrierimäinen sitkeys sekä pennunusko putkahtaa esiin aina toisinaan mutta Minni pitää huolen että pentu pysyy lestissään.